25.2.2010

Kansainvälisiä lumienkeleitä

Sirkku Ikonen, yhteiskunnallisten aineiden johtava opettaja, ts.

Eero Julkunen heitti ison pallon pompoteltavaksi: miten edistää kulttuurienvälistä vuorovaikutusta?

Osallistuin lokakuussa kaupungintalolla järjestettyyn Maahanmuutto ja monimuotoisuus -seminaariin ja mieleeni jäi erityisesti yksi puheenvuoro. Afganistanilainen mies esitti ensin kiitoksen suomalaiselle kotouttamispolitiikalle. Kielikoulutus on järjestetty erinomaisesti ja yhteiskunta pitää hyvän huolen maahanmuuttajista. Mutta kun kotouttamispaketti on suoritettu, on maahanmuuttaja tyhjän päällä.

Miten integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan elleivät suomalaiset ole valmiita vastaanottamaan? Ilman ystäviä, ilman työpaikkaa, ilman osallisuutta suomalaiseen arkeen on mahdoton päästä osaksi yhteiskuntaa vaikka intoa ja halua löytyisi.

Maahanmuuttopolitiikkaa koskeva keskustelu Suomessa koskee usein kotouttamispolitiikkaa ja sitä, miten maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin sujuisi mahdollisimman kitkattomasti.

Vuorovaikutuksessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta. Kotoutamme maahanmuuttajia sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta miten me voisimme "monimuotoistaa" itseämme?

Helppoja ratkaisuja ei varmasti ole olemassa. Kulttuurien kohtaaminen ei ole yksinkertaista eikä aina helppoa. Yhtä usein kuin vuoropuhelua, syntyy yhteentörmäyksiä. Kulttuurintutkimuksen uranuurtaja Geert Hofstede onkin todennut, että ”kulttuuri on useammin konfliktin kuin synergian lähde. Kulttuurierot ovat parhaimmillaankin kiusa ja usein katastrofi.”

Yksi yritys kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen on yhteiseurooppalainen Grundtvig-projekti IDEAS, jossa opisto on kumppanina mukana. Projektin tarkoituksena on edistää kulttuurien välistä dialogia ja hahmottaa eurooppalaista identiteettiä.

IDEAS-projektin osallistujat tapasivat Kajaanissa vähän yli viikko sitten. Kulttuurierojen hahmottaminen aloitettiin keräämällä stereotyyppejä eri kulttuureista.

Puhe kulttuurieroista jääkin usein ennakkoluulojen ja stereotypioiden tasolle. Arjessa kuitenkin kohtaavat aina yksilöt, eivät stereotyypit. Jokainen haluaa tulla huomatuksi ja kunnioitetuksi ihmisenä, ei vain kulttuurinsa edustajana.

IDEAS-tapaamisessa ei vielä pohdittu sitä, miten stereotypioista voisi päästä eteenpäin. Omalla tavallaan tapaaminen kuitenkin oli esimerkki siitä, miten stereotypiat voi ylittää.

Viikonlopusta jäi mieleen yhdessä nauraminen, yhdessä saunominen, yhdessä kokeminen. Prahalainen Hana sukelsi kerta kerran jälkeen saunasta lumeen tekemään enkeleitä. Sean Irlannista esitti runonsa “auringonpolttamana Fuengirolassa”. Puolalainen Vitek räpsi kuvia lumikenkäretkeltä Facebookiin lähetettäväksi. Eero Suomesta kantoi uskollisesti mukanaan kanneltaan kuin Asterixin trubaduuri.

Viikonlopun jälkeen meillä on yhteisiä kokemuksia, pala yhteistä historiaa. Vaikkakin lyhyt, kuitenkin yhteinen. Loimme vähän omaa yhteistä kulttuuriamme ja seuraava tapaamisemme toukokuussa on jo ystävien tapaaminen.

Miten opisto voi edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta? Edistämällä ihmisten välistä vuorovaikutusta: tarjoamalla tilaisuuksia kokea ja elää yhdessä, ystävystyä, tehdä yhdessä, luoda yhteistä historiaa.

Ja pallo lähtee seuraavaksi teatteri-ilmaisun opettaja Ulla Tarvaiselle. Millaisia eväitä voimme antaa yhdessä kokemiseen?

2.2.2010

Sivistys viihtyy vapaudessa

Taina Törmä, johtava rehtori

Educa on iso vuosittainen valtakunnallinen opettajien messutapahtuma. Ensimmäistä kertaa siellä oli menneellä viikolla vapaa sivistystyö esillä omilla puheenvuoroillaan. Sain kunnian olla mukana keskustelemassa Lahden kansanopiston rehtorin Ville Marjomäen kanssa. Annoimme dialogillemme nimen, joka on tämän kirjoituksen otsikko.

Meitä oli tullut kuuntelemaan noin 40 henkilöä avoimeeen ja kaikuvaan Opus-kahvilaan, joka on Messukeskuksen hehtaarihallissa. Ilokseni näin yleisössä tuttuja kasvoja vuosien ja jopa vuosikymmenten varrelta.

Sain aloittaa vuoropuhelun pohtimalla sivistyksen ja vapauden ikiaikaisia teemoja yrittäen yhdistää niitä vapaan sivistystyön arkeen:

”Vapaus johonkin eli omaehtoiseen, itsestä lähtevään opiskeluun ja oppilaitoksen tasolla vapaus itsen näköiseen opetussuunnitelmaan. Vapaus jostakin eli vapaus ulkopuolelta asetetuista tavoitteista ja normeista.”

Ville tarttui näihin teemoihin ja painotti myös vapautta suorittamisesta ja suorituskeskeisyydestä. Mietimme yhdessä, millaista on johtaa vapautta arvostavaa ja sitä arjessaan toteuttavaa oppilaitosta. Mietimme myös, että joitakin reunaehtoja tarvitaan, vapaus ei ole riippumattomuutta tai anarkiaa.

Omien rajojen ja riippuvuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen on myös oppilaitoksen ja omien arvojen pohdintaa ja käytännöllistämistä. Olemme kaikki kiinni kulttuuriperinnössä, omissa suvuissamme, omassa ammatti- ja muussa kokemuksessamme.

Yleisökin kommentoi. Martti Markkanen ehdotti, että minä olisin hetken Ville ja Ville Taina ja sitten miettisimme vaihtorooleista käsin Lahden kansanopiston ja Helsingin työväenopiston yhteistyötä. No, eihän rooli pysynyt kummallakaan päällä minuuttia kauempaa, mutta ideoita syntyi:

Lahden kansanopisto voisi järjestää internaattikursseja helsinkiläisille oppijoille ja opinsilta voisi toimia toisinkin päin. Hallinnollisemmin viriteltiin johtoryhmien tapaamista ja toisenlaisen oppilaitoksen arkeen tutustumista.

Vuorovaikutus, julkinen keskustelu oli innostavaa. Yleisökin tunnisti, että viihdyimme. Suosittelen niin dialogiin suostumista ja sellaisten järjestämistä. Ehkäpä siinä oli pisara sitä vapaan sivistystyön opettajuutta, jota pohdimme jälkikahveilla.

Blogipallo vierii tästä apulaisrehtori Kaj Lyytiselle ja pallossa lukee opetuksen suunnittelun johtaminen.