Työväenopiston opiskelijana

Taina Törmä, johtava rehtori

Blogi on odotuttanut kirjoittamistaan. Aiheita on liiaksikin asti, mutta näppäimistö ei ole kutsunut. Teemat seilaavat mielessä: opiston tärkeys ihmisten arjessa, mukautuminen ensi vuoden budjettiin jne. Myös opiston henkilöstökysymykset ovat tärkeitä ja vaativat niin ajattelutyötä kuin toimenpiteitä. Tilat ja talot ovat olleet yksi tämän talven – kohta jo menneen – vakioaihe.

Mutta aloitanpa omista opiskelijan kokemuksistani. Olen joogannut tämän kevätkauden ahkerasti keskiviikkoiltaisin Silkkikutomossa. Joogaa voi harrastaa kotonakin, kun osaa perusliikkeitä ja pystyy hiljentämään mieltään, asettumaan vain kuuntelemaan oloaan. Silti ryhmä ja ohjaus vetävät puoleensa. Joogan liikkeet ja vaikutus tehostuvat ja syvenevät, kun ympärillä on 20 muuta samaa ilmaa hengittävää. Olen kiitollinen yhteisistä hiljaisista hetkistä ohjaajalle Annikalle ja ryhmäläisille.

Toinen oppimiskokemukseni tulee kielten ryhmästä, englannin keskitason kurssista, jonne halusin mennä verestämään taitoani. Yllätyksekseni sain myös melkoisen määrän uutta kielitietoa – monenlaista venytettyä preesensiä ja muuta, mistä en ollut ennen kuullutkaan. Ryhmä otti meidät muutamat uudet hyvin vastaan, vaikka he olivat olleet yhdessä jo vuosia. Opettajan saumaton taito sitoi monenlaiset harjoitukset yhteen ryhmän osaamisen kanssa.

Molemmat kurssikokemukseni antoivat tärkeän oppijan näkökulman opistoon. Opettaja tai ohjaaja opettaa oppiainetta, ryhmäläiset huolehtivat sekä itsestään että toisistaan. Tunteja leimaavat positiivisuus ja suoranainen innostus.

Opiston kursseilla mukana olo tuotti näkyvästi hyvää oloa eli hyvinvointia osallistujille. Molemmilla kursseilla kerättiin kirjallinen kurssipalaute ja sen merkitystä korostettiin. Mietin, olisiko ollut vaikeaa antaa ns. kehittävää palautetta, jos sellaista olisi ollut. Opettaja keräsi palautteet ja näki ne tietenkin itse ensimmäisenä.

Omilta opettajan vuosiltani muistan kirjallisen palautteen merkityksen suurena. Toki suullista palautetta kerätään kurssin aikana pitkin matkaa. Jos joku keskeyttää opetuksen vuoksi opintonsa, heidän palautteensa olisi tosi tärkeää.

Opisto kerää tänä keväänä asukkaiden ja opiskelijoidensa mielipiteitä opistosta haastattelujen avulla. Myös henkilöstö ja suuri määrä sidosryhmien edustajia saavat vastatakseen kysymyspatteriston.

Opisto hakee tällä historiansa ensimmäisellä teetetyllä kyselyllä kokonaiskuvaa itsestään. Joku sanoisi sitä jopa mielikuvaksi tai imagoksi. Varsinaista koulutustarvekartoitusta ei tehdä, vaan opisto halutaan nähdä ikään kuin ulkopuolisin silmin. Iso asia on uusien opiskelijoiden mukaan saaminen – niin nuorten, keski-ikäisten kuin vanhemmankin polven.

Opisto haluaa kuulua ihmisten elämään osana arkea. Se haluaa tarjota eväitä muuttuvassa maailmassa elämiseen ja ymmärtämiseen sekä tarvittaessa maailman muuttamiseen kunkin omista lähtökohdista käsin.

Opistossa on pohdittu työttömien arkea – löytyykö kurssivalikoimasta ajallisia ja aiheen puolesta sopivia kursseja. Innostaako opiston tarjonta? Puuttuuko jotakin oleellista?

Näillä mietteillä suuntaan kohti lukukauden lopetusta ja kesäkauden kursseja, joita on tarjolla eri aiheista niin touko- kuin kesäkuussakin!

Taina Törmä

Taide luo hyvää olemista

Tero Virtakainen, lakimies, tutkija ja opettaja

Kiitos Ulla (Tarvainen), että tarjosit minulle tilaisuuden esittää tässä blogissa ajatuksiani tärkeistä aiheista: taiteesta ja hyvinvoinnista.

Kuljetan blogipalloa eteenpäin esittämällä, että taide on keskeinen osa ihmisenä olemista. Ihminen ja kulttuuri syntyivät silloin, kun alkeellisiin työkaluihin ilmestyi koristekuvioita. Näin jo ihmiskunnan aamun sarastuksessa paljastui, että taide ei ole hyödyllistä, vaan se on välttämätöntä.

Muistaakseni Aristoteles esitti olemisen hierarkian, joka alkoi elottomista olennoista edeten siitä kasveihin, eläimiin ja ihmiseen. Augustinus ym. kristilliset filosofit liittivät listaan tietenkin Jumalan. Johanneksen evankeliumi avautuu seuraavasti: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala.” (Joh. 1.1)

Kyseinen ”Sana” on kreikan kielen ”logos”, joka ei ole mikä tahansa sana taikka puhe, vaan sellainen argumentointi, joka tekee asian ymmärrettäväksi. Eläimelläkin on kieli, mutta vain ihmisellä on ”logos”. Hämäränä oraakkelina tunnettu Herakleitos julistaa logoksen olevan kaikille yhteinen, vaikka useimmat kuvittelevat, että heillä on oma ymmärrys. ”Sana” erottaa ihmisen eläimestä ja luo yhteyden Jumalaan tai siihen johonkin, joka on joko olemassa tai sitten se on keksittävä.

Taide ja abstrakti ajattelu ovat ihmisen lajityypillinen tapa kommunikoida, jäsentää maailmaa, olla olemassa. Koska taide on ihmisenä olemista, niin se ei voi olla vain jokin hyvinvoinnin lisääjä, joka olisi mahdollista korvata jollain toisella, vaan sen edellytys. Itse tunnen parhaiten draamataiteen, joka syntyi toteuttamaan hyvää olemassaoloa samaan aikaa ja samassa paikassa demokratian ja tieteellisen ajattelun kanssa. Edellä mainittu tuskin oli sattuman yhteyttä.

Taide palauttaa yksilön ilon, surun ja kärsimyksen yhteisölle, asettaa sen eteen peilin, josta heijastuva kuva ei aina ole kaunista katseltavaa, mutta se paljastaa totuuden, joka pyrkii peittymään kiireisen elämänmenon ja kaikenkarvaisen kakofonian alle.

Erityisesti vaikeina aikoina taide on avannut minulle kaipaamani yhteyden siihen, kuka minä olen, keitä me olemme ja minne me olemme menossa. Paul Gauguin on muistaakseni maalannut tuon nimisen teoksen. Siinä taitelija on asiansa ytimessä.