Sirkku Ikonen, yhteiskunnallisten aineiden johtava opettaja, ts.
Eero Julkunen heitti ison pallon pompoteltavaksi: miten edistää kulttuurienvälistä vuorovaikutusta?
Osallistuin lokakuussa kaupungintalolla järjestettyyn Maahanmuutto ja monimuotoisuus -seminaariin ja mieleeni jäi erityisesti yksi puheenvuoro. Afganistanilainen mies esitti ensin kiitoksen suomalaiselle kotouttamispolitiikalle. Kielikoulutus on järjestetty erinomaisesti ja yhteiskunta pitää hyvän huolen maahanmuuttajista. Mutta kun kotouttamispaketti on suoritettu, on maahanmuuttaja tyhjän päällä.
Miten integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan elleivät suomalaiset ole valmiita vastaanottamaan? Ilman ystäviä, ilman työpaikkaa, ilman osallisuutta suomalaiseen arkeen on mahdoton päästä osaksi yhteiskuntaa vaikka intoa ja halua löytyisi.
Maahanmuuttopolitiikkaa koskeva keskustelu Suomessa koskee usein kotouttamispolitiikkaa ja sitä, miten maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin sujuisi mahdollisimman kitkattomasti.
Vuorovaikutuksessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta. Kotoutamme maahanmuuttajia sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta miten me voisimme "monimuotoistaa" itseämme?
Helppoja ratkaisuja ei varmasti ole olemassa. Kulttuurien kohtaaminen ei ole yksinkertaista eikä aina helppoa. Yhtä usein kuin vuoropuhelua, syntyy yhteentörmäyksiä. Kulttuurintutkimuksen uranuurtaja Geert Hofstede onkin todennut, että ”kulttuuri on useammin konfliktin kuin synergian lähde. Kulttuurierot ovat parhaimmillaankin kiusa ja usein katastrofi.”
Yksi yritys kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen on yhteiseurooppalainen Grundtvig-projekti IDEAS, jossa opisto on kumppanina mukana. Projektin tarkoituksena on edistää kulttuurien välistä dialogia ja hahmottaa eurooppalaista identiteettiä.
IDEAS-projektin osallistujat tapasivat Kajaanissa vähän yli viikko sitten. Kulttuurierojen hahmottaminen aloitettiin keräämällä stereotyyppejä eri kulttuureista.
Puhe kulttuurieroista jääkin usein ennakkoluulojen ja stereotypioiden tasolle. Arjessa kuitenkin kohtaavat aina yksilöt, eivät stereotyypit. Jokainen haluaa tulla huomatuksi ja kunnioitetuksi ihmisenä, ei vain kulttuurinsa edustajana.
IDEAS-tapaamisessa ei vielä pohdittu sitä, miten stereotypioista voisi päästä eteenpäin. Omalla tavallaan tapaaminen kuitenkin oli esimerkki siitä, miten stereotypiat voi ylittää.
Viikonlopusta jäi mieleen yhdessä nauraminen, yhdessä saunominen, yhdessä kokeminen. Prahalainen Hana sukelsi kerta kerran jälkeen saunasta lumeen tekemään enkeleitä. Sean Irlannista esitti runonsa “auringonpolttamana Fuengirolassa”. Puolalainen Vitek räpsi kuvia lumikenkäretkeltä Facebookiin lähetettäväksi. Eero Suomesta kantoi uskollisesti mukanaan kanneltaan kuin Asterixin trubaduuri.
Viikonlopun jälkeen meillä on yhteisiä kokemuksia, pala yhteistä historiaa. Vaikkakin lyhyt, kuitenkin yhteinen. Loimme vähän omaa yhteistä kulttuuriamme ja seuraava tapaamisemme toukokuussa on jo ystävien tapaaminen.
Miten opisto voi edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta? Edistämällä ihmisten välistä vuorovaikutusta: tarjoamalla tilaisuuksia kokea ja elää yhdessä, ystävystyä, tehdä yhdessä, luoda yhteistä historiaa.
Ja pallo lähtee seuraavaksi teatteri-ilmaisun opettaja Ulla Tarvaiselle. Millaisia eväitä voimme antaa yhdessä kokemiseen?
25.2.2010
2.2.2010
Sivistys viihtyy vapaudessa
Taina Törmä, johtava rehtori
Educa on iso vuosittainen valtakunnallinen opettajien messutapahtuma. Ensimmäistä kertaa siellä oli menneellä viikolla vapaa sivistystyö esillä omilla puheenvuoroillaan. Sain kunnian olla mukana keskustelemassa Lahden kansanopiston rehtorin Ville Marjomäen kanssa. Annoimme dialogillemme nimen, joka on tämän kirjoituksen otsikko.
Meitä oli tullut kuuntelemaan noin 40 henkilöä avoimeeen ja kaikuvaan Opus-kahvilaan, joka on Messukeskuksen hehtaarihallissa. Ilokseni näin yleisössä tuttuja kasvoja vuosien ja jopa vuosikymmenten varrelta.
Sain aloittaa vuoropuhelun pohtimalla sivistyksen ja vapauden ikiaikaisia teemoja yrittäen yhdistää niitä vapaan sivistystyön arkeen:
”Vapaus johonkin eli omaehtoiseen, itsestä lähtevään opiskeluun ja oppilaitoksen tasolla vapaus itsen näköiseen opetussuunnitelmaan. Vapaus jostakin eli vapaus ulkopuolelta asetetuista tavoitteista ja normeista.”
Ville tarttui näihin teemoihin ja painotti myös vapautta suorittamisesta ja suorituskeskeisyydestä. Mietimme yhdessä, millaista on johtaa vapautta arvostavaa ja sitä arjessaan toteuttavaa oppilaitosta. Mietimme myös, että joitakin reunaehtoja tarvitaan, vapaus ei ole riippumattomuutta tai anarkiaa.
Omien rajojen ja riippuvuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen on myös oppilaitoksen ja omien arvojen pohdintaa ja käytännöllistämistä. Olemme kaikki kiinni kulttuuriperinnössä, omissa suvuissamme, omassa ammatti- ja muussa kokemuksessamme.
Yleisökin kommentoi. Martti Markkanen ehdotti, että minä olisin hetken Ville ja Ville Taina ja sitten miettisimme vaihtorooleista käsin Lahden kansanopiston ja Helsingin työväenopiston yhteistyötä. No, eihän rooli pysynyt kummallakaan päällä minuuttia kauempaa, mutta ideoita syntyi:
Lahden kansanopisto voisi järjestää internaattikursseja helsinkiläisille oppijoille ja opinsilta voisi toimia toisinkin päin. Hallinnollisemmin viriteltiin johtoryhmien tapaamista ja toisenlaisen oppilaitoksen arkeen tutustumista.
Vuorovaikutus, julkinen keskustelu oli innostavaa. Yleisökin tunnisti, että viihdyimme. Suosittelen niin dialogiin suostumista ja sellaisten järjestämistä. Ehkäpä siinä oli pisara sitä vapaan sivistystyön opettajuutta, jota pohdimme jälkikahveilla.
Blogipallo vierii tästä apulaisrehtori Kaj Lyytiselle ja pallossa lukee opetuksen suunnittelun johtaminen.
Educa on iso vuosittainen valtakunnallinen opettajien messutapahtuma. Ensimmäistä kertaa siellä oli menneellä viikolla vapaa sivistystyö esillä omilla puheenvuoroillaan. Sain kunnian olla mukana keskustelemassa Lahden kansanopiston rehtorin Ville Marjomäen kanssa. Annoimme dialogillemme nimen, joka on tämän kirjoituksen otsikko.
Meitä oli tullut kuuntelemaan noin 40 henkilöä avoimeeen ja kaikuvaan Opus-kahvilaan, joka on Messukeskuksen hehtaarihallissa. Ilokseni näin yleisössä tuttuja kasvoja vuosien ja jopa vuosikymmenten varrelta.
Sain aloittaa vuoropuhelun pohtimalla sivistyksen ja vapauden ikiaikaisia teemoja yrittäen yhdistää niitä vapaan sivistystyön arkeen:
”Vapaus johonkin eli omaehtoiseen, itsestä lähtevään opiskeluun ja oppilaitoksen tasolla vapaus itsen näköiseen opetussuunnitelmaan. Vapaus jostakin eli vapaus ulkopuolelta asetetuista tavoitteista ja normeista.”
Ville tarttui näihin teemoihin ja painotti myös vapautta suorittamisesta ja suorituskeskeisyydestä. Mietimme yhdessä, millaista on johtaa vapautta arvostavaa ja sitä arjessaan toteuttavaa oppilaitosta. Mietimme myös, että joitakin reunaehtoja tarvitaan, vapaus ei ole riippumattomuutta tai anarkiaa.
Omien rajojen ja riippuvuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen on myös oppilaitoksen ja omien arvojen pohdintaa ja käytännöllistämistä. Olemme kaikki kiinni kulttuuriperinnössä, omissa suvuissamme, omassa ammatti- ja muussa kokemuksessamme.
Yleisökin kommentoi. Martti Markkanen ehdotti, että minä olisin hetken Ville ja Ville Taina ja sitten miettisimme vaihtorooleista käsin Lahden kansanopiston ja Helsingin työväenopiston yhteistyötä. No, eihän rooli pysynyt kummallakaan päällä minuuttia kauempaa, mutta ideoita syntyi:
Lahden kansanopisto voisi järjestää internaattikursseja helsinkiläisille oppijoille ja opinsilta voisi toimia toisinkin päin. Hallinnollisemmin viriteltiin johtoryhmien tapaamista ja toisenlaisen oppilaitoksen arkeen tutustumista.
Vuorovaikutus, julkinen keskustelu oli innostavaa. Yleisökin tunnisti, että viihdyimme. Suosittelen niin dialogiin suostumista ja sellaisten järjestämistä. Ehkäpä siinä oli pisara sitä vapaan sivistystyön opettajuutta, jota pohdimme jälkikahveilla.
Blogipallo vierii tästä apulaisrehtori Kaj Lyytiselle ja pallossa lukee opetuksen suunnittelun johtaminen.
22.1.2010
Mun kanteleeni
Eero Julkunen, aluerehtori
Marjo Yli-Piipari heitti ennen joulua blogipallon minulle. Juhlakauden jälkeen koko asia oli unohtua, mutta onneksi tiedotus muistutti, että pallo on vielä ilmassa. Tässä koppi.
Marjo lopetti bloginsa jotenkin sellaiseen ajatukseen, että kansainvälisessä yhteistyössä korostuu oma kulttuurinen osaaminen. Totta.
Itse olen huomannut, miten tärkeää on jakaa jotain suomalaisuudesta. Pitäisi oikeastaan kehittää suomalaisuuspaketti, jonka voisi kaivaa tarpeen tullen esille. Siihen voisi kuulua tietysti sauna, joulupukki, luonto, lenkkimakkara, Nokia ja Matti Nykänen. Ne vanhat tutut. Niiden lisäksi voisi olla syventäviä tietopaketteja suomalaisille Suomesta. Sellainen varmaan on jo tehtykin. Opisto voisi järjestää kurssin suomalaisuudesta suomalaisille. Täytyypä miettiä, voisi menestyäkin. Maksupalveluna sitä myytäisiin Nokian insinööreille.
Toinen puoli suomalaisuuden esittämisestä on esittäminen: laulu, soitto, tanssi. Jos osaa ja uskaltaa laulaa vaikkapa ”Kotkan ruusun”, säväyttää se kansainvälistä kuulijaa. Kansainväliseen kokoukseen voi viedä maistiaisiksi vaikkapa mämmiä. Sekin saattaa säväyttää tai herättää ainakin ihmetystä. Tässäkin voisi olla tuotteistamisen paikka: ”Miten esität suomalaisuutta” kurssiohjelmaan…
Itse olen aloittanut keväällä uuden harrastuksen: viisikielisen kanteleen soiton alkeiskurssin opistossa – tietenkin Kanneltalossa. Ylpeänä osaan jo näppäillä ensimmäisen läksyni: D, A, D, A, G, F, E , G ! Supisuomalaisella instrumentilla näytti olevan kansainvälinen puolensa: opiskelijakaverini, joka istui oikealla puolellani, on japanilainen.
Kun opettaja kävi ottamassa kopioita eräs opiskelijoista kertoi Ilomantsin vuosittaisesta kanteleviikosta, jossa huomattava osa osallistujista on ulkomaalaisia. Olen menossa Grundtvig-kokoukseen, ja yksi kantelemaanantai jää väliin. Ajattelin kuitenkin ottaa kanteleeni mukaan, ties vaikka heläyttäisin kokouksessa...
Kahvihuoneessa joku kertoi – olikohan se Kirsti Soukka – että eteläisessä alueopistossa on menestynyt kurssi, jota tietoisesti mainostettiin ”Puolet maahanmuuttajia – puolet kantaväestöä” tms. Jonoakin kuulemma on.
Opistossa on meneillään EU-hanke nimeltään IDEAS, jonka tarkoituksena on tutkia, miten kulttuurienvälistä vuorovaikutusta voitaisiin edistää. Keksisikö joku muita hyviä ideoita tähän?
Heitetäänpä pallo Sirkku Ikoselle. Whup!
Marjo Yli-Piipari heitti ennen joulua blogipallon minulle. Juhlakauden jälkeen koko asia oli unohtua, mutta onneksi tiedotus muistutti, että pallo on vielä ilmassa. Tässä koppi.
Marjo lopetti bloginsa jotenkin sellaiseen ajatukseen, että kansainvälisessä yhteistyössä korostuu oma kulttuurinen osaaminen. Totta.
Itse olen huomannut, miten tärkeää on jakaa jotain suomalaisuudesta. Pitäisi oikeastaan kehittää suomalaisuuspaketti, jonka voisi kaivaa tarpeen tullen esille. Siihen voisi kuulua tietysti sauna, joulupukki, luonto, lenkkimakkara, Nokia ja Matti Nykänen. Ne vanhat tutut. Niiden lisäksi voisi olla syventäviä tietopaketteja suomalaisille Suomesta. Sellainen varmaan on jo tehtykin. Opisto voisi järjestää kurssin suomalaisuudesta suomalaisille. Täytyypä miettiä, voisi menestyäkin. Maksupalveluna sitä myytäisiin Nokian insinööreille.
Toinen puoli suomalaisuuden esittämisestä on esittäminen: laulu, soitto, tanssi. Jos osaa ja uskaltaa laulaa vaikkapa ”Kotkan ruusun”, säväyttää se kansainvälistä kuulijaa. Kansainväliseen kokoukseen voi viedä maistiaisiksi vaikkapa mämmiä. Sekin saattaa säväyttää tai herättää ainakin ihmetystä. Tässäkin voisi olla tuotteistamisen paikka: ”Miten esität suomalaisuutta” kurssiohjelmaan…
Itse olen aloittanut keväällä uuden harrastuksen: viisikielisen kanteleen soiton alkeiskurssin opistossa – tietenkin Kanneltalossa. Ylpeänä osaan jo näppäillä ensimmäisen läksyni: D, A, D, A, G, F, E , G ! Supisuomalaisella instrumentilla näytti olevan kansainvälinen puolensa: opiskelijakaverini, joka istui oikealla puolellani, on japanilainen.
Kun opettaja kävi ottamassa kopioita eräs opiskelijoista kertoi Ilomantsin vuosittaisesta kanteleviikosta, jossa huomattava osa osallistujista on ulkomaalaisia. Olen menossa Grundtvig-kokoukseen, ja yksi kantelemaanantai jää väliin. Ajattelin kuitenkin ottaa kanteleeni mukaan, ties vaikka heläyttäisin kokouksessa...
Kahvihuoneessa joku kertoi – olikohan se Kirsti Soukka – että eteläisessä alueopistossa on menestynyt kurssi, jota tietoisesti mainostettiin ”Puolet maahanmuuttajia – puolet kantaväestöä” tms. Jonoakin kuulemma on.
Opistossa on meneillään EU-hanke nimeltään IDEAS, jonka tarkoituksena on tutkia, miten kulttuurienvälistä vuorovaikutusta voitaisiin edistää. Keksisikö joku muita hyviä ideoita tähän?
Heitetäänpä pallo Sirkku Ikoselle. Whup!
18.12.2009
Identiteettiä etsimässä
Marjo Yli-Piipari, suomen kielen johtava opettaja
Suomalaisten maahanmuuttajien opiskeluolot Fuengirolassa vaikuttavat suopeilta. Vuosittain lähemmäs 3 000 valohoitotunnin lisäksi suomalaiselle kaupungin asukkaalle on tarjolla monipuolista aikuiskoulutusta ja toimintaa opetusministeriön tukemassa Sofia-opistossa. Somedi-hankkeen yhteydessä kuultaneen lisää siitä, miten suomalaiset ovat kotoutuneet Marbellan ja Málagan kaupungin välissä sijaitsevaan Fuengirolaan.
Entä miten kotoutuvat Helsinkiin tulleet maahanmuuttajat Pohjolan harmaampiin ja viileämpiin maisemiin ja tottuvat suomen kielen laskevaan intonaatioon? Miten ja millaiseksi identiteetti muotoutuu uudessa kulttuurissa? Jotkut tulevat pakolaisina, jotkut taas työn, opiskelun tai perheen perässä. Oli tilanne mikä tahansa, muutto vaikuttaa väistämättä identiteettiin. Kotoutumisprosessi voi olla henkisesti kivulias, lamauttaa toimintakyvyn ja kestää vuosikausia. Jotkut taas voivat kokea muuton ja muutoksen jopa innostavana. Kotoutumiseen vaikuttavat muuttajan taustan lisäksi uudet olosuhteet, asenteet maahanmuuttajia kohtaan, sosiaaliset verkostot ja tietenkin uuden kielen oppiminen. Kotoutuminen on varmaan syvimmiltään juuri uuden identiteetin löytämistä, tasapainon saavuttamista uudessa ympäristössä.
Viimeisimmässä Monitori-lehdessä (4/2009) Otavan opiston kansainvälisten suhteiden koordinaattorin Enrique Tessierin mukaan viimeisten kymmenen vuoden aikana lakiuudistuksilla on ollut positiivinen merkitys maahanmuuttajien uuden identiteetin muotoutumisessa.
Parhaillaan työn alla on uusi kotouttamislaki. 90-luvulla valmisteltu nykyinen kotouttamislaki ei enää ole toimiva tilanteessa, jossa yhä useampi tulee maahan työn tai opiskelun vuoksi tai perhesiteen perusteella. Humanitaarisista syistä Suomeen muuttaneiden osalta 90-luvun laki on melko toimiva. Uudessa laissa huomio tullaan ilmeisesti suuntaamaan erityisesti lasten, nuorten ja kotona olevien puolisoiden kotoutumis- ja koulutusmahdollisuuksiin. Tarkoitus on myös ylipäätään helpottaa ja nopeuttaa koulutukseen pääsyä. Monenlaisia ja perusteltuja mielipiteitä on siitä, pitäisikö yhteiskunnan toimenpiteisiin nojautuvan kotoutumisen kestää vähemmän vai enemmän kuin kolme vuotta. Varmaa on, että kahdessa tai kolmessa vuodessa harva saavuttaa syvällistä kielitaitoa. Arjesta voi kuitenkin selviytyä vähemmälläkin kielitaidolla – niin työelämässä kuin asiointitilanteissakin. Ja juuri näissä arjen tilanteissa kotoutuminen viime kädessä tapahtuu.
Kansainvälisissä kommunikaatiotilanteissa – olimme sitten ulkomailla tai kotimaassa – joudumme erityisellä intensiteetillä kohtaamaan oman identiteettimme. Se tekee kulttuurienvälisestä kommunikaatiosta paitsi haastavaa myös kiehtovaa ja opettavaista. Blogipallo pomppii nyt takaisin Helsinginkadulle aluerehtori Eero Julkuselle.
Marjo Yli-Piipari
Suomalaisten maahanmuuttajien opiskeluolot Fuengirolassa vaikuttavat suopeilta. Vuosittain lähemmäs 3 000 valohoitotunnin lisäksi suomalaiselle kaupungin asukkaalle on tarjolla monipuolista aikuiskoulutusta ja toimintaa opetusministeriön tukemassa Sofia-opistossa. Somedi-hankkeen yhteydessä kuultaneen lisää siitä, miten suomalaiset ovat kotoutuneet Marbellan ja Málagan kaupungin välissä sijaitsevaan Fuengirolaan.
Entä miten kotoutuvat Helsinkiin tulleet maahanmuuttajat Pohjolan harmaampiin ja viileämpiin maisemiin ja tottuvat suomen kielen laskevaan intonaatioon? Miten ja millaiseksi identiteetti muotoutuu uudessa kulttuurissa? Jotkut tulevat pakolaisina, jotkut taas työn, opiskelun tai perheen perässä. Oli tilanne mikä tahansa, muutto vaikuttaa väistämättä identiteettiin. Kotoutumisprosessi voi olla henkisesti kivulias, lamauttaa toimintakyvyn ja kestää vuosikausia. Jotkut taas voivat kokea muuton ja muutoksen jopa innostavana. Kotoutumiseen vaikuttavat muuttajan taustan lisäksi uudet olosuhteet, asenteet maahanmuuttajia kohtaan, sosiaaliset verkostot ja tietenkin uuden kielen oppiminen. Kotoutuminen on varmaan syvimmiltään juuri uuden identiteetin löytämistä, tasapainon saavuttamista uudessa ympäristössä.
Viimeisimmässä Monitori-lehdessä (4/2009) Otavan opiston kansainvälisten suhteiden koordinaattorin Enrique Tessierin mukaan viimeisten kymmenen vuoden aikana lakiuudistuksilla on ollut positiivinen merkitys maahanmuuttajien uuden identiteetin muotoutumisessa.
Parhaillaan työn alla on uusi kotouttamislaki. 90-luvulla valmisteltu nykyinen kotouttamislaki ei enää ole toimiva tilanteessa, jossa yhä useampi tulee maahan työn tai opiskelun vuoksi tai perhesiteen perusteella. Humanitaarisista syistä Suomeen muuttaneiden osalta 90-luvun laki on melko toimiva. Uudessa laissa huomio tullaan ilmeisesti suuntaamaan erityisesti lasten, nuorten ja kotona olevien puolisoiden kotoutumis- ja koulutusmahdollisuuksiin. Tarkoitus on myös ylipäätään helpottaa ja nopeuttaa koulutukseen pääsyä. Monenlaisia ja perusteltuja mielipiteitä on siitä, pitäisikö yhteiskunnan toimenpiteisiin nojautuvan kotoutumisen kestää vähemmän vai enemmän kuin kolme vuotta. Varmaa on, että kahdessa tai kolmessa vuodessa harva saavuttaa syvällistä kielitaitoa. Arjesta voi kuitenkin selviytyä vähemmälläkin kielitaidolla – niin työelämässä kuin asiointitilanteissakin. Ja juuri näissä arjen tilanteissa kotoutuminen viime kädessä tapahtuu.
Kansainvälisissä kommunikaatiotilanteissa – olimme sitten ulkomailla tai kotimaassa – joudumme erityisellä intensiteetillä kohtaamaan oman identiteettimme. Se tekee kulttuurienvälisestä kommunikaatiosta paitsi haastavaa myös kiehtovaa ja opettavaista. Blogipallo pomppii nyt takaisin Helsinginkadulle aluerehtori Eero Julkuselle.
Marjo Yli-Piipari
16.11.2009
Käytännön kansainvälisyyttä
Taina Törmä, johtava rehtori
Vuosi sitten Kansalais- ja työväenopistojen liitto (nyk. Kansalaisopistojen liitto) suunnitteli opintomatkaa Espanjan Aurinkorannikolle. Tutustumiskohteina olisivat Sofia-opisto ja esikoulusta lukioon oppia tarjoava suomalainen koulu. Matka toteutui marraskuun 2009 alussa. Edellä mainittujen lisäksi tapasimme Fuengirolassa kaupunginvaltuutettu Suvi Kaurasen, joka toimii maahanmuuttajien edushenkilönä, käytännössä palkattuna toimialajohtajana vaalikauden kerrallaan.
Mitä jäi käteen kauniin, aurinkoisen ja kuivan maiseman sekä iloisen matkaseuran lisäksi? Toiminnanjohtaja Minna Kantolan vetämä Sofia-opisto (www.sofiaopisto.net) saa tämän vuoden alusta asti opetusministeriöltä tukea perustamis- ja hankevaiheen jälkeen. Opisto tarjoaa suomalaisille maahanmuuttajille ja talven lomailijoille 2 000 tunnin verran muun muassa espanjan tunteja, kulttuuri- ja yhteiskuntatietoa, liikuntaa, avointa yliopistoa – kaikkea, mitä normaali kansalaisopistokin tarjoaa. Lisäksi on tarjolla tietoa opintokerhomaisesta toiminnasta. Helsingin työväenopisto on ollut Sofia-opiston yhteistyökumppanina alusta asti, lähinnä espanjan verkkokurssien kautta.
Matkan kiinnostavin aihe oli ilman muuta maahanmuuttajakysymys. Maahanmuuttajia on Aurinkorannikolla ainakin kaksi ryhmää: eurooppalaiset ja afrikkalaiset. Omilla varoillaan maahan muuttaa runsain määrin englantilaisia, suomalaisia sekä muita pohjoismaalaisia. Ja he ovat tervetulleita. EU-lainsääntö takaa tietyt edut lääkkeiden ja terveydenhuollon puolella. Ei huono. Kahtiajaon toinen puoli on Afrikka, josta on lähimmillään vajaa sata kilometriä Espanjaan. Laukkujen ja kellojen kaupustelijoita riitti ravintoloiden sisäpöytien äärelle. Suvi Kaurasen mukaan Fuengirolan kaupungilla ei ole ohjelmaa laittomien maahanmuuttajien suhteen. Väitteen viljelytilojen laittoman työvoiman käytöstä Kauranen torjui.
Suomen ja varsinkin pääkaupunkiseudun maahanmuuton hoito herättää meillä keskustelua ja mielipiteitä. Työväenopisto on suuri maahanmuuttajien suomen kielen kouluttaja Helsingissä. Koulutusta järjestetään vapaan sivistystyön periaatteiden pohjalta eli koulutukseen hakeudutaan itse. Osalle koulutettavia tehdään ns. rinnasteisen koulutuksen päätös, jolla opiskelijat saavat työvoimapoliittiseen koulutuksen oikeuttaman päivärahan ja joka voi toimia osana kotouttamista. Vantaan aikuisopisto ja Helsingin aikuisopisto ovat molemmat suuria maahanmuuttajasuomen kouluttajia myös maksupalvelupuolella, mikä tarkoittaa työvoiman ostamaa koulutusta ja Vantaalla myös maahanmuuttajien peruskoulun järjestämistä. Molempien opistojen edustajat olivat matkalla mukana ja keskustelut näistä asioista olivat erittäin antoisia.
Toisena isona teemana tuli esille Helsingin työväenopiston aloittama Somedi-hanke, jossa myös Sofia-opisto on mukana. Somedi tuottaa virtuaalisia oppimismahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumatta, mutta myös konkreettisia luentoja yli rajojen. Kevääksi on suunnitteilla luentosarja kirjallisuudesta, jossa luennot tulevat Helsingin lisäksi Sastamalan opistosta (eli Vammalasta) ja Kajaanista. Lisäksi sovittiin kaupunginvaltuutettu Kaurasen luennosta, jossa hän kertoo suomalaisista Aurinkorannikolla.
Matka tarjosi esimerkkejä konkreettisesta kansainvälisyydestä. Samalla eurooppalaiset todellisuudet tulivat hieman lähemmiksi. Heitän blogipallon suomen kielen johtavalle opettajalle Marjo Yli-Piiparille.
Taina Törmä
Vuosi sitten Kansalais- ja työväenopistojen liitto (nyk. Kansalaisopistojen liitto) suunnitteli opintomatkaa Espanjan Aurinkorannikolle. Tutustumiskohteina olisivat Sofia-opisto ja esikoulusta lukioon oppia tarjoava suomalainen koulu. Matka toteutui marraskuun 2009 alussa. Edellä mainittujen lisäksi tapasimme Fuengirolassa kaupunginvaltuutettu Suvi Kaurasen, joka toimii maahanmuuttajien edushenkilönä, käytännössä palkattuna toimialajohtajana vaalikauden kerrallaan.
Mitä jäi käteen kauniin, aurinkoisen ja kuivan maiseman sekä iloisen matkaseuran lisäksi? Toiminnanjohtaja Minna Kantolan vetämä Sofia-opisto (www.sofiaopisto.net) saa tämän vuoden alusta asti opetusministeriöltä tukea perustamis- ja hankevaiheen jälkeen. Opisto tarjoaa suomalaisille maahanmuuttajille ja talven lomailijoille 2 000 tunnin verran muun muassa espanjan tunteja, kulttuuri- ja yhteiskuntatietoa, liikuntaa, avointa yliopistoa – kaikkea, mitä normaali kansalaisopistokin tarjoaa. Lisäksi on tarjolla tietoa opintokerhomaisesta toiminnasta. Helsingin työväenopisto on ollut Sofia-opiston yhteistyökumppanina alusta asti, lähinnä espanjan verkkokurssien kautta.
Matkan kiinnostavin aihe oli ilman muuta maahanmuuttajakysymys. Maahanmuuttajia on Aurinkorannikolla ainakin kaksi ryhmää: eurooppalaiset ja afrikkalaiset. Omilla varoillaan maahan muuttaa runsain määrin englantilaisia, suomalaisia sekä muita pohjoismaalaisia. Ja he ovat tervetulleita. EU-lainsääntö takaa tietyt edut lääkkeiden ja terveydenhuollon puolella. Ei huono. Kahtiajaon toinen puoli on Afrikka, josta on lähimmillään vajaa sata kilometriä Espanjaan. Laukkujen ja kellojen kaupustelijoita riitti ravintoloiden sisäpöytien äärelle. Suvi Kaurasen mukaan Fuengirolan kaupungilla ei ole ohjelmaa laittomien maahanmuuttajien suhteen. Väitteen viljelytilojen laittoman työvoiman käytöstä Kauranen torjui.
Suomen ja varsinkin pääkaupunkiseudun maahanmuuton hoito herättää meillä keskustelua ja mielipiteitä. Työväenopisto on suuri maahanmuuttajien suomen kielen kouluttaja Helsingissä. Koulutusta järjestetään vapaan sivistystyön periaatteiden pohjalta eli koulutukseen hakeudutaan itse. Osalle koulutettavia tehdään ns. rinnasteisen koulutuksen päätös, jolla opiskelijat saavat työvoimapoliittiseen koulutuksen oikeuttaman päivärahan ja joka voi toimia osana kotouttamista. Vantaan aikuisopisto ja Helsingin aikuisopisto ovat molemmat suuria maahanmuuttajasuomen kouluttajia myös maksupalvelupuolella, mikä tarkoittaa työvoiman ostamaa koulutusta ja Vantaalla myös maahanmuuttajien peruskoulun järjestämistä. Molempien opistojen edustajat olivat matkalla mukana ja keskustelut näistä asioista olivat erittäin antoisia.
Toisena isona teemana tuli esille Helsingin työväenopiston aloittama Somedi-hanke, jossa myös Sofia-opisto on mukana. Somedi tuottaa virtuaalisia oppimismahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumatta, mutta myös konkreettisia luentoja yli rajojen. Kevääksi on suunnitteilla luentosarja kirjallisuudesta, jossa luennot tulevat Helsingin lisäksi Sastamalan opistosta (eli Vammalasta) ja Kajaanista. Lisäksi sovittiin kaupunginvaltuutettu Kaurasen luennosta, jossa hän kertoo suomalaisista Aurinkorannikolla.
Matka tarjosi esimerkkejä konkreettisesta kansainvälisyydestä. Samalla eurooppalaiset todellisuudet tulivat hieman lähemmiksi. Heitän blogipallon suomen kielen johtavalle opettajalle Marjo Yli-Piiparille.
Taina Törmä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
